Hangossa käynnistyi 35 MWp:n hybridienergiapuiston rakentaminen

Solarigo Systems Oy on allekirjoittanut norjalaisen uusiutuvan energian yhtiön Endra AS:n kanssa sopimuksen 35 MWp:n aurinkovoimalan ja 5 MW:n akkuenergiavaraston käsittävän teollisen mittakaavan hybridienergiapuiston toteuttamisesta Hankoon.
Solarigo toimii hankkeen kokonaisvastuullisena EPC-urakoitsijana.
Projekti on jo käynnissä, ja sen suunniteltu valmistuminen on vuoden 2028 aikana.
Hankealue on aiemmin toiminut ajoneuvojen varastointialueena. Projekti onkin erinomainen esimerkki siitä, kuinka aurinkovoiman avulla jo käytössä olleelle maa-alueelle voidaan antaa uusi tarkoitus.
Hankoniemi on yksi Suomen aurinkoisimmista alueista, joten se tarjoaa aurinkovoimalalle erinomaiset tuotanto-olosuhteet. Valmistuttuaan voimalan arvioidaan tuottavan vuosittain noin 35 GWh uusiutuvaa sähköä.

”Olemme erittäin iloisia päästessämme Suomen markkinoille tämän merkittävän hankkeen myötä ja tekemään yhteistyötä alan kokeneimpiin toimijoihin kuuluvan Solarigon kanssa. Hankkeen sijainti ja alue soveltuvat erinomaisesti nykyaikaiselle aurinkovoimaa ja akkuenergiavarastointia yhdistävälle hybridihankkeelle. Tällaisilla hankkeilla tulee olemaan yhä tärkeämpi rooli tulevaisuuden energiajärjestelmässä”, kertoo Endran Suomen maajohtaja Harri Roto.
Hankesuunnitelmaan sisältyy myös teholtaan 5 MW:n ja kapasiteetiltaan 10 MWh:n akkuenergiavarasto (BESS). Energiavarasto tekee aurinkopuistosta hybridienergialaitoksen, lisää sen toiminnan joustavuutta ja mahdollistaa tuotetun uusiutuvan sähkön monipuolisemman hyödyntämisen.
”Olemme kiitollisia Solarigoa kohtaan osoitetusta luottamuksesta tässä merkittävässä hankkeessa. Sopimus perustuu pitkäjänteiseen työhömme luotettavana ja kokeneena EPC-kumppanina teollisen mittakaavan aurinko- ja hybridienergiahankkeissa Suomessa. Olemme ylpeitä saadessamme tukea hanketta sen koko elinkaaren ajan”, sanoo Solarigon teollisen aurinkovoiman myyntijohtaja Erno Syvälahti.
Sopimus vahvistaa entisestään Solarigon asemaa kokeneena elinkaarikumppanina suuren mittakaavan uusiutuvan energian hankkeissa. Solarigon osaaminen kattaa aurinko- ja hybridienergiapuistojen kehittämisen ja rakentamisen sekä niiden pitkäaikaisen hallinnoinnin, käytön ja kunnossapidon.

Lisätietoja hankkeesta:
Erno Syvälahti
Head of Utility Sales, Solarigo Systems Oy
+358 50 449 5003
Tietoa Endrasta
Endra AS on norjalainen uusiutuvan energian yhtiö, joka kehittää, omistaa ja operoi teollisen mittakaavan aurinkovoimaloita Norjassa ja muualla Pohjoismaissa. Yhtiön taustalla on paikallisten kuntien omistama norjalainen energiakonserni Haugaland Kraft.
Endra tarkastelee uusiutuvan energian investointeja pitkällä aikavälillä ja painottaa toiminnassaan vastuullista kehittämistä, paikallisyhteisöjen huomioimista ja luonnon kunnioittamista.